todos locos?

Eilen, eli sunnuntaina nukuin myöhään ja suunnittelin viettäväni kivan päivän pyjamapöksyissäni ja teekuppi kädessä. Katselin jonkun lastenleffan portugaliksi siskon kanssa (eli en ymmärtänyt juuri mitään, mutta vähän kuitenkin, portugalitaidotkin kasvaa vaikkakin hitaammin jaja) ja vietin kivan facetimetuokion kotiväen kanssa Suomeen. Sitten, juuri kun olin hautomassa suurta suunnitelmaani sängystä sohvalle siirtymisestä, minulle tultiin ilmoittamaan ah niin uruguaylaiseen tapaan "¡ahora vamos!" ja no mikäs siinä, sitten mentiin. 

Lähtö tuli kaikille perheenjäsenille vähän yllätyksenä, pakkauduttiin autoon ja ajettiin jonkun matkaa maaseudulle. Yllättäen keskellä ei mitään olikin valtavasti autoja, hevosia, koiria ja ihmisiä. Ajettiin sinne, noustiin autosta ja käveltiin vähän matkaa sellaisen ison aitauksen luokse jonka ympärille oli pakkautunut ihmisiä kaljatölkkien ja matekuppien kanssa. Siinä vaiheessa minulle selvisi ensimmäistä kertaa kunnolla mitä olimme menossa katsomaan, olin aikaisemmin ymmärtänyt että jotenkin tämä hevosiin ja siihen aikaisemmin mainittuun gauchopäivään liittyy, mutta hämärästi. Noh, olimme katsomassa rodeota! 

Aitauksessa oli kaksi tolppaa, joiden luokse aina tuotiin yksi villihevonen jonka silmät sidottiin ja selkään laitettiin satula. Sitten joku paikallinen nuori lupaus, poikkeuksetta mies, kiipesi riuhtovan hevosen selkään, sen (siis hevosen) silmiltä poistettiin side ja se vapautettiin irti siitä tolpasta. Tässä kohtaa hevonen menee ihan sekaisin, alkaa tekemään niitä juttuja mitä hevoset nyt tekee kun haluaa päästä eroon selässä kykkivästä ärsyttävästä ihmisestä, se sana nyt ei tule päähän mutta osaatte toivottavasti kuvitella mitä meinaan. Pokkurointia ja hyppimistä ja juoksemista ja sellaista. Välillä hevoset lähti niiltä tolpilta autauksen reunoja ja yleisöä kohti ja silloin muuten niin leppoisen rauhallisen verkkaisiin uruguaylaisiin tuli vauhtia! Ylös maasta ja superspurttaus muutaman metrin päähän vaikka auton taakse turvaan, nimittäin ei ole mitenkään hirveän harvinaista että hevonen pokkuroi aitauksen yli ja saattaa vahingoittaa yleisöä. Paikalla oli tätä varten ambulanssi koko ajan valmiudessa. (Ekan kerran kun mut kiskastiin pois siitä aidanvierestä olin saada sydänkohtauksen jajaja.) 

Kisan ideana on siis katsoa että kuka pysyy selässä pisimpään. Ei kukaan hirveän pitkään pysynyt. Hevosien puolesta tuli kunnon eurooppalaisena vähän paha mieli vaikka yritänkii olla että "maassa maan tavalla", uruguaylaiset naureskeli mun empatioille. :D

Yleisö hurrasi ja kannusti suurella innolla, kaikkialla kuului sellainen perinteinen kitaranrämpytysmusiikki, juontajana toimi vanha ja kuuluvaääninen mies joka kailotti koko ajan möreällä espanjallaan selostusta (jaja paljoa en ymmärtänyt), ilmassa tuoksui asado, tortas fritas ja churrot ja auringonlaskun aikaan maisema oli huumaavan kaunis. Yksi uruguaylaisimmista kokemuksista tähän asti, without a doubt. Annan kuvien yrittää kertoa tarinaansa, saavat toivottavasti tuotua edes pikkuriikkisen hivenen teidän lukijoitten ruuduille.